Miikka Keränen Vihreä poliitikonalku vaihtaa välillä vapaalle ja puhuu kulttuurista, musiikista, ruuasta - kaikista pienistä ilmöistä.

Toinen luku masennuksesta - vaalien jälkeinen elämä

Kerroin maaliskuussa olevani masentunut. Monet ovat sen jälkeen kyselleet, mitä minulle kuuluu ja mitä elämässäni tapahtuu nyt. Osa on jopa väittänyt, että olen huijari. Haluan nyt kirjoittaa toisen tekstin, jossa hieman avaan tuntemuksiani viimeiseltä kolmelta kuukaudelta.

Olen aktiivisesti mukana politiikassa. Eurovaalit oli erinomainen väylä olla keskittymättä omaan elämään. Pyrin toimimaan  lääkärin ohjeiden mukaan, ja tein mikä tuntui hyvältä. Keskityin vaalityöhön ja bloggasin ahkerasti. Kirjoittaminen on ollut minulle aina henkireikä ja pako todellisuudesta: nuorempana olin pöytälaatikkorunoilija, nyt poliittinen bloggaaja. Olin jatkuvasti esillä sosiaalisessa mediassa, etenkin vaaliteemojen ympärillä. Jaksoin myös lähteä tekemään kampanjaa kaduille.

Ulkopuolisen silmin varmasti kaikki näytti olevan oikein mallikkaasti. Kampanjatyötä teki iloinen, vaikkakin kannoissaan kärkäs nuorimies. Tämä sai muutamat ihmiset ihmettelemään toimiani. Ihmettelyt ja kyselyt ovat tietysti aivan paikallaan, ja oli mukava huomata myös ihmisten huoli: ethän nyt vain tee liikaa asioita. Sain kuitenkin myös  palautetta, että kukaan joka on aidosti masentunut, ei jaksaisi tehdä niitä asioita mitä minä tein. Epäilivät aiemman kirjoitukseni olevan huijausta.

Vakuutan, että minä olen sairas. En ole huijannut ketään, enkä valehdellut terveydentilastani. Pidän kammottavana edes ajatusta, että joku voisi niin tehdä. Tiedän tietysti, että jopa aloittelevat poliitikot saavat värikästä ja osittain erittäin negatiivista palautetta, mutta tämä oli jo uutta.

Toivon ihmisten ymmärtävän, että masennusta on hyvin erilaista. Olen onnekas, kun jaksan kirjoittaa ja toimia elämässäni normaalisti. Sairaslomakin on ohi, ja olen taas kesätöissä. Arjen kautta voittoon. Monille tilanne ei ole yhtä kaunis, ja masennus todella vie aivan kaikki voimat. Minun kohdallani sairastaminen tapahtuu sisälläni. Kyllä edelleen monia asioita jää hoitamatta, ja moni asia on aivan levällään. Kaikesta ei saakaan enää samanlaista ilontunnetta, kuin aiemmin. Univaikeudet vaivaavat yhä ja välillä iskee suorastaan pakahduttava stressiaalto.

Tilanteestani johtuen olen päättänyt siirtää vaihto-opintoni tulevaisuuteen. Maailma saa nyt odottaa. Haluan saada elämäni kasaan ja itseni kuntoon. Helsingissä asuminen oli jo vaarallisesti liikaa, en halua kuvitella miten käy jos sama tapahtuu toisessa maassa, jossa en tunne ketään. On parempi lähteä valoittamaan Eurooppa, kun on motivaatio kohdillaan ja mieli tasapainossa. Haluan saada elämäni palaset taas kohdilleen.

Toivottavasti kirjoitukseni hieman valottaa tilannetta ja luo jatkumoa maaliskuulliselle kirjoitukselleni. Tervehtymiseni jatkuu pikkuhiljaa. En ole kääntynyt lääkkeiden puoleen, vaikka lääkäri niitä minulle kirjoittikin. Jonkinlaista terapiaa tai keskusteluapua pitäisi kyllä kokeilla, mutta jostain syystä haluan saada jonkinlaisen perusarjen ensin kasaan, jotta stressiä ei synny pienistä asioista kuten laskujen maksamisesta. Hoidossa haluaisin keskittyä masennuksen oikeisiin syihin, en jokapäiväisiin pieniin vastustuksiin.

Minulle on sanottu, että aikuistuminen on uusi syntymä. Ja kuten se ensimmäinen syntymä, se ei ole kaunista eikä siitä selvitä ilman apua. Toivottavasti tämä kokemus kasvattaa minua, ja tekee minusta vahvemman. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Kylläpä joillakin on otsaa väittää, ettet ole masentunut. Kenellä sellaiseen on oikeus? Ehkä korkeintaan lääkärillä, jos potilasta jurnuttaa jokin yksittäinen asia. Luultavasti joidenkin mielestä masentuneen tulisi olla täysin apaattinen ja täysin passiivinen tahdoton henkilö, jolle saa suurin piirtein tehdä mitä vain.

Ihailen rohkeuttasi tuoda esille nämäkin vaikeat asiat. Pysy aktiivisena ja usko itseesi. Ihmisellä on oltava oikeus olla oma itsensä. Se vaatii tiettyä itsekeskeisyyttä, joka ei ole mikään pahe.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllä jokainen saa olla masentunut, mutta onko pakko? Masennus on ilkiä tauti, joten en rienaa sinua sairaudestasi, vaan peukku pystyyn kyllä jostakin vielä kunnon alamäki löydetään.

Voi sitä riemua kun saa laskea vauhdilla aivan loppuun asti ja sitten huomaa, että on taas kiivettävä sinne masennuksen huipulle;)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kyllä se jossain 30 kieppeillä helpottaa. Oma olemassaolo muuttuu jotenkin vähemmän merkitykselliseksi. Kun muistelee mitä kaikkea turhanpäiväistä paskaa sitä vatkasi ja miten älyttömien juttujen kanssa hakkasi päätään seinään, tajuaa elävänsä elämänsä parasta aikaa - siitä piti vaan selvitä ja kasvaa ulos.

Itellekin sellainen pikadiagnoosi jossain vaiheessa annettiin, mutta se jäi siihen. Lääkkeitä en syö ja jotenkin on turhauttava istua ihmisten edessä, jotka yrittävät selittää sinulle itsestäänselvyyksiä aivan kuin et niitä näkisi.

Ajattelin, että selviän tai sitten en. Itse. Ongelma oli lähinnä se, ettei se ole oikein ajan hengen mukaista. Kukaan ei kuulema selviä itse. Että ilman lääkkeitä tulee kuolema. 2 viikkoa olin pisimmillään nukkumatta. Saman verran meni niin, etten kyennyt puhumaan sanaakaan tai liikkumaan ulkona päivisin.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Masennus ei näy aina päällepäin, vaan on sisäinen ja oma sairaus, jonka kavaluus on siinä, että se voi kroonistua eikä sitä itse huomaa ajoissa. Eli jäädä ns. päälle.

Jos nyt saa puhua itsestään, niin koin saman joitakin vuosia sitten kaiken mahdollisen kaatuessa päälle.
Huomasin matkustavani maailmalla, työn vuoksi, aivan liikaa. Työnantajalle ei mennyt jakeluun, että pelkkä matkustaminen vei vuorokaudesta enemmän tunteja kuin häneltä itseltään työ. Minun piti hoitaa työni, matkuskustuksen lisäksi. Matkustus ei tuo sinänsä mitään tulosta, eikä firmaan rahaa eikä asiakkaita, vaan ne neuvottelut joita piti hoitaa siinä sivussa.

Huomasin olevani yhtäkkiä niin uupunut, että katselin kännykästä mikä viikonpäivä/vuorokaudenaika on, kun olin nukahtanut hetkeksi. Aloin unohdella asioita ja lopulta korttitalo oli sortua kokonaan, kun joku pölli laukkuni, jossa oli sekä lentolippuja, kännykkä, läppäri ja päivyri joissa oli kaikki tulevat ja menneet tapaamiset kirjattuna.

Jouduin aivan paniikkiin ja paniikkihäiriökohtauksen sainkin, kun en pystynyt ajattelemaan sitäkään, että onhan minulla pääkonttorilla sihteeri. Istuin vain huoneessani ja tuntui etten saa edes happea tarpeeksi. Hädissäni soitin kuitenkin hänelle hotellihuoneesta ja olin kuin sumussa. Tämän sihteeri kuuli äänestäni ja päätteli oikein, että nyt ei ole asiat kohdallaan ja pyysi ottamaan rauhallisesti. Hän järjestää minut kotiin. Yritin vieläkin rimpuilla vastaan, mutta hän ei antanut periksi. Nyt saa pomo yrittää ja sinä tulet kotiin.

Siitä alkoi paraneminen ja huomasin yhden arvokkaan asian. Mikään ei ole tärkeämpää kuin terveydestään huolehtiminen.

Nyt ovat asiat toisin, sillä jätin työt nuoremmille ja teen mitä sattuu ja mikä ei kestä kauaa. Yllättävää miten helpottava olo on, kun stressi on minimissään ja "sumu" on tyystin poissa. On kuin ikävuodet olisivat vähentyneet.

Se kuitenkin on sanottava, että ei minun terveydestäni kukaan mitään huomannut ennenkuin itsekin aloin oireet huomata. Hiipien hiljaa aikaerot ja jatkuva säntäily sai otetta ja sain mm. ihottumaa jota ei koskaan ole ollut eikä ole enää. Joskus näkökin oli erittäin huono, että pelkäsin ajaa autolla. Syytä olikin, sillä jälkiviisaana en tajunnut ajaneeni itseäni aivan loppuun. Onneksi oli sihteeri, joka ymmärsi ja on empaattinen. Hän joutui kuitenkin vaikeuksiin tekemistään omavaltaisista päätöksistään, mutta korjasin tilanteen yritysjohdolle marssittamalla lääkärini pomoni juttusille, kun se jäärä ei millään ollut asettua. Asiantuntevan lääkärinkin kanssa tuo yritti vielä vähätellä, ettei sellaista kuin masennus, uupumus tai paniikkikophtaus ole olemassakaan, kun ei ole hänelläkään.

Nyt on, sillä hän sai kenkään johtokunnalta, kun minun jälkeeni hommat eivät sujuneetkaan ja asikkaat vaihtoivat kilpailijoille.
En ole vahingoniloinen, mutta ehkä hän näin tajusi mitä on matkustaa yli 200 päivää vuodessa maailmalla ja hoitaa samalla työnsä, eli asiakassuhteet.

Miikkalle voimia ja neuvo. Muista huolehtia terveydestäsi. Jos et huolehdi, et pysty hoitamaan mitään muutakaan kunnolla. Meillä "normaalipituisilla" taitaa olla sama täydellisyyden tavoittelijan sielu. Vaadimme itseltämme enemmän kuin kykenemme.

Hyvää Juhannusta pätkä. Toivoo Petri
taksikuski, koiravahti, rahtari ja oloneuvos.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa