Miikka Keränen Vihreä poliitikonalku vaihtaa välillä vapaalle ja puhuu kulttuurista, musiikista, ruuasta - kaikista pienistä ilmöistä.

Arvostelu: Euroviisut 2012

  • Arvostelu: Euroviisut 2012

Minä ja Euroviisut vietämme tänä vuonna 10-vuotishääpäivää. 2002 katsoin ensimmäistä kertaa Euroviisut alusta loppuun niin, että ymmärsin mitä tapahtuu. 11-vuotias oli helppo lumota helpoilla viisukliseillä, joten totesinkin, että: " Latvian pitäisi voittaa, koska sillä muuttui toi puku noin jännästi!"

Nyt siis tullut katsottua viisut vuosittain, enemmän tai vähemmän orjallisesti. Ja edelleen aina tiettynä toukokuun iltana, kun se kuuluisa tunnari kajahtaa tv:stä, kroppaani pitkin juoksee kylmät väreet. Olen parantumattomasti stereotypian uhri, ja tykkään siis viisuista paljon. En ehkä niin fanaattisesti kuin monet muut, mutta paljon kuitenkin. Viisut eivät ole minulle vain vuosittainen, maailman suurin musiikkitapahtuma, vaan myös erilaisten kulttuurien kohtaaminen, joka muistuttaa meitä erilaisuutemme rikkaudesta Euroopassa (ja sen lähialueilla).

Tässä siis lyhyt arvio jokaisesta vuoden 2012 viisusta. Yleisesti voisin todeta, että hieman on välivuoden makua ilmassa, sillä yksikään biisi ei ole vielä säväyttänyt niin vahvasti, kuin monet biisit aiempina vuosina. Lavashow't antanevat vielä uuden mahdollisuuden!

Semifinaali 1:

Montenegro:

Hämäävä alku, tällainen tyylien sekoittaminen toimii vain jos hyvä esitys sitoo ne yhteen. Radiobiisinä jää vähän tyngäksi. Itämaiset rytmit on jo vähän klisee.  Ilman lyriikoita voi vain arvailla, mitä laulavat. Jää soimaan päähän herkästi, yllättävästi kylläkin.

 

Islanti:

Miellyttävä sekoitus harmoniaa sekä mahtipontisuutta ja mystiikkaa. Tuo mieleen Norjan Elvedansen. Kun biisi pääsee vihdoin vauhtiin, hieman jään kaipaamaan tulta ja kipinää. Mutta sydämentykytyksiä saa biisi silti aikaan. Toivotaan, että kaksikko osaa tuoda dramatiikkaa lavalle tyylikkäästi. Omia ennakkosuosikkejani.

 

Kreikka:

Mitä, Kreikka?! Mukava kesäbiisimäinen aloitus -- keskikohta ja lopetus. Sopiva euroviisurallatus. Voittoa tuskin tarvitsee velkaantuneen maan pelätä, mutta tätä biisiä saattaa viisukansa kyllä silti ihan ilolla tanssia. Jos esitys on klisee, laskevat pisteet. Tarttuva kertosäe. Suoraan Kreikan viisuautomaatista repäisty.

 

Latvia:

Täyttää sopivasti viisu-nostalgia -biisin paikan. Antaa odottaa huippuaan ehkä hitusen liian pitkään – etenkin kun huippu jää niin vaisuksi. Taisi jäädä nyt Latvian viisupoppoolta parhaat mausteet viisusopasta kotiin. Ihan mukiinmenevä, mutta tuskin tätä enää vuoden päästä muistaa kukaan. Ei yllä omien lyriikoidensa tasolle lähimainkaan.

 

Albania:

Niin samaa sarjaa viisuballadien kanssa kuin olla ja voi. Uskomme kyllä, että laulajanne osaa oikeasti laulaa ilman pitkää huutokohtausta. Jokseenkin epäkypsä viritelmä. Ei huonokaan, mutta ei kyllä hyväkään. Todella mitäänsanomaton ja kiljunta pistää vihaksi. Liikaa yritystä laulussa, itse biisissä taas yritystä ei lainkaan.

 

Romania:

Biisit, joiden aloitus on mukaansatempaavampi kuin itse huippu, ovat melkoisia cockteaseja. Tämä on juuri sellainen biisi. Alku lupaa toimivaa kesäbiisiä, mutta parhaiksi kohdiksi jäävät – Itä-Euroopan viisuille tyypillisesti – ne kohdat, joissa laulaja pitää leipäläpensä ummessa. Musiikki on mukavaa ja saa jalan vipattamaan. Paranee loppuaan kohden, jolloin musiikki löytää jollain tapaa yhteisen sävelen myös laulun kanssa. Vaatii useamman kuuntelukerran, mutta silti oikein kiitettävä kesärallattelu.

 

Sveitsi:

En ole koskaan erityisemmin syttynyt tällaisille fiilistely-rockeille. Mutta on omassa genressään ihan toimiva kipale, ja lämmittää varmasti lajin fanien viisusydämiä. Jättänee silti suuret viisukansat vähän vielä kaipaamaan jotain sähköä – jotain tarttumapintaa. Biisi, jonka kohdalla voi käydä jääkaapilla – mutta ei ole pakko poistua. Lavashow kaipaa jotain aidosti yllättävää.

 

Belgia:

Rakkausfiilistely on mielestäni jotenkin jo niin nähty. Tällaisten leffojen lopputekstien kohdalla pyörivien, feikki-Disney biisien kohdalla minusta viisukansa kyllä symppaa, muttei syty.

Mahtuu oman tyylinsä muottiin täydellisesti, eli ei mitään järkyttävää roskaa, muttei ehkä mitään ikimuistoistakaan.

 

Suomi:

Muutaman kerran biisiä kuunneltuani se ei kuulosta enää niin pahalta. Erottuu kohtuullisesti, muttei välttämättä tarpeeksi muista pehmobiiseistä. Se epileptinen tanssija pitää ehdottomasti jättää pois lavalta. Suomenruotsi kuulostaa tässä biisissä jopa kauniilta, sekin on jo saavutus sinänsä. En vain malta olla ajattelematta, miten upeaa olisi oltu saada Johanna Kurkela esittämään Olet Uneni kaunein aikanaan. Biisi jää kummittelemaan päähän yllättävällä tavalla, uppoaa luultavasti tuomareihin, mutta ei ehkä tarpeeksi paljon henkistä potkua, että voisi kohota kisojen kärkeen.

Israel:

Taas kosiskellaan jonkin nostalgian nälkää. Ei mikään palkintoporsas, mutta ei nyt aiheuta tuskaakaan. Hyvin todennäköinen ruoka/vessatauko -biisi. Kertosäe yllättävän mukava, pelastaa osaltaan muutoin hieman tyngän biisin.

 

San Marino:

Lyriikoiden puolesta voisi sopia ehkä paremmin junnuviisuihin, mutta saa silti minut silti hymyilemään! Ainoa pettymys on biisin ryhdittömyys, kaipaisi pari astetta enemmän potkua ja draivia, että saisi tanssigeenit todella syttymään. Lattarivaikutteet biisin joissain osissa jäävät vähän orvoiksi. Biisi pitäisi käyttää kunnon tekno/autotune -prässin läpi, jotta siihen saataisiin aitoa Internetin tuntua. Odotan innolla lavashow'ta.

 

Kypros:

Nythän se kesäbiisi löytyikin! Tämä jäi joi aikaisemmin mieleeni: sekä mahdollisena kesän aloittelubiisinä että myös täydellisenä Zumba/Shbam biisinä -jumppaan vaan. Biisi saa hyvälle mielelle, vaikka onkin aika kliseinen. Happy-songien mallioppilaita tänä vuonna. Ainut isompi miinus tullee lopun rumpusoolosta.

 

Tanska:

Tanska ei enää jaksa yllättää. Tanskalla on tähtäimessä voitto, ja jonain vuonna jokin näistä keskinkertaisista pliisu-popeista vielä pärjää riittävän hyvin. Vaikka tämä biisi onkin kotimaansa edeltäjiin verrattuna ihan alright, ei voittoa tarvitse vielä tänä vuonna Köpiksessä bilettää.

 

Venäjä:

Kukapa ei näitä rakastaisi! Oma ja varmasti monien muiden ennakkosuosikki. Vähän ehkä tällaista räpppäävät-mummot -syndroomaa havaittavissa, mutta jos se osataan tehdä näin mukaansatempaavasti ja riemukkaasti, annetaan se anteeksi. Itse biisistä tulee etäisesti mieleen Ukrainan Danzing Lasha Tumbai. Mutta näiden mummojen tahtiin kyllä minä aion tanssia juhlia! Loistava veto Venäjältä, jonka mainetta on mustanneet tänä vuonna lukuisat asiat. Siksi tätä biisiä onkin osittain vaikea tukea 100% - Pietarin homolaki kummittelee aina mielessä kun sana Venäjä mainitaan

 

Unkari:

Tämä biisi on jostain syystä jo nyt lemppareitani. Ei eka kuulemalla uskoisi euroviisuksi. Kuvailisin tätä pop-Hurtsiksi. Biisillä on roppakaupalla potentiaalia, mutta tarvinnee vetoavan musiikkivideon, erottuvan lavashow'n ja kovaa markkinointia, jotta nousee kunnolla kisaamaan voitosta.

 

Itävalta:

Tuo etäisesti mieleen suomalaiset bileräppärit. Jos biisi olisi suomeksi, soisi se jo varmaan joka toisessa Corollassa amisten bassojen tahtiin rämisten. Hieman ontto on biisi, vaikka onkin ihan kiitettävä aivot-narikkaan – biletysbiisi. Lopun hitaampi kohta on oikeastaan ihan miellyttävä lisä. Ihan mukiinmenevä ralli!

 

Moldova:

Balkanin rytmit eivät vielä ole niin kuluneita, kuin itämaiset sukulaisensa. Mutta siitä huolimatta tämä biisi ei nouse niin korkealle kuin sillä olisi mahdollista. Trumpetti saa taas kyllä lisäpisteitä minulta, mutta muutoin biisi taitaa hukkua muiden joukkoon. Ihan soppeli euroviisu, jonka ei pitäisi herättää ainakaan suurempia vihantuntemuksia kenessäkään. Paranee loppua kohden, ja luultavasti maku paranee kun biisin kuuntelee useampaan kertaan.

 

Irlanti:

Ei pärjää vuoden takaiselle biisilleen. Liian pop, liian euroviisu. Luulin, että osa Jedwardin charmia piili siinä, että he vetävät homman niin överiksi, että karseinkin pop/autotune rynkytys kuulostaa hyvältä, kun he ottavat sen niin ”tosissaan”. Tällainen jokapojanpoppi ei passaa näille kavereille lainkaan. Jää edeltäjänsä varjoon pahemman kerran. Mutta voi olla, että uppoaa paremmin viisukansan ”konservatiivisempaan” osaan ja tuomareihin. Mutta vain ehkä. Tylsähkö.

 

Semifinaali 2:

 

Serbia:

Biisin alkusävelet kuulostavat niin tutuilta, että oli jo vähän plagiaatin ja kliseen makua suussa. Biisi on häpeilemättä peruspehmo-kamaa, mutta toimii genressään. Tuntuu vain, että tänä vuonna nämä tunnelmakappaleet ovat jättäneet yllätysmomentit kotiin, ja pelataan varman päälle. Kyllä rauhaisakin biisi saa sisältää hieman potkua. Lopussa tuotu rytmi pelastaa biisiä melkoisesti, jolloin tuntuu että siirrytään kämäisestä kansalliskappaleesta elokuvamusiikkiin. Alku jättää vähän kylmäksi, mutta loppu tarjoilee jo jotain, mihin tarttua. Valitettavasti kolmen minuutin biiseille ei anneta yleensä armoa, ja jos alku pissii, saattaa loppu jäädä monelta kuuntelematta.

 

Makedonia:

Sama ongelma kuin Serbialla, tuo potkua biisiin ehkä aavistuksen liian myöhään. Muutoin ihan ok tällainen vahva-nainen -iskelmä, jossa rock-vivahteita. Lippua en konserttiin ostaisi, mutta en nyt pullollakaan heittäisi. Ei kyllä näissä viisukarkeloissa erotu edukseen millään tavalla, unohtuu salamannopeasti.

 

Alankomaat:

Kantrimainen fiilistely, artisti ja kitara-tyyppinen rallattelu ovat alkaneet olemaan melko suosittuja euroviisuissa. Mutta tämäkään biisi tuskin onnistuu sillä formaatilla voittoa itselleen nappaamaan. Ei nyt aiheuta raivokohtausta, mutta jättää kyllä kuuntelijan kysymään: ” Niin, oliko muuta?”

Melko mitäänsanomaton ja unohtunee hetkessä.

 

Malta:

It might be the night, but this isn’t THE song. Biisi jättää paljon toivomisen varaa, mutta on uskollinen Maltan kakkosluokan viisuille. Tavallaan yrittää liikaa, muttei silti tarpeeksi. Tässä biisissä ei ole munaa. Yksinkertaisesti ei kaksinen biisi, toimii lähinnä täyttöbiisinä. Ei sytytä suuntaan tahi toiseen.

 

Valko-Venäjä:

Todella euroviisumainen kipale. Jalka vipattaa paremman puutteessa, mutta yritystä nyt on ainakin. Voin jo nähdä lavalle raahatut pyrotekniikat. Jotain jää silti puuttumaan, eikä biisi jää mieleen. Keskinkertainen viisuklisee, joka ei yrityksestä huolimatta onnistu innostamaan.

 

Portugali:

Portugalille soisi voiton jo joskus: mutta tällä biisillä jää taas haaveeksi vain. Latinobiisiksi ei tarpeeksi kiihkeä, pehmoiluun ei tarpeeksi herkkä. Ottaa askeleen oikeaan suuntaan kertosäkeessä, mutta ei silti pääse ihan maaliin asti. Tarvitsisi vähän enemmän intohimoa ja angstia. Ei lainkaan kehnoimmasta päästä, mutta ei lähelläkään kirkkainta kärkeä. Paranee loppua kohden, mutta hitusen liian hitaasti.

 

Ukraina:

Tätä biisiä ei ensi kuulemalta uskoisi euroviisuksi. Se on sarjaa ”baaribiisit, joita saatat tanssia baarissa, muttet koskaan jaksa ottaa selvää biisin nimeä tai esittäjää”. Tästä syystä jokseenkin todella tutunoloinen, eikä siksi saa aikaan kovin kummoisia tuntemuksia. Toimiva tanssahteluun tai ilonpitoon, mutta biisi ei oikein jaksa kantaa itseään loppuun asti. Mihin jäi yllätyksellisyys, sähäkkyys ja särmä? Rallatus jää soimaan päähän ...

 

 

Bulgaria:

Tämäkin biisi on näitä Mr. Saxobeatin kaukaisia, ei niin nättejä serkkuja. Toimii ihan kiitettävästi genressä, jossa danceen tuodaan hitunen omaa kulttuuria ja rytmiä, mutta jää tällä kertaa hissi viisutalon keskivaiheille. Jälleen on jäänyt parhaat paukut biisintekijöiltä takataskuun.

 

 

Slovenia:

On aina ihanaa, että viisujen tekijät seuraavat orjallisesti perinnettä, että viisuissa pitää olla ainakin yksi naisen laulama, wnb-mahtipontinen balladi. Olen kuullut parempia, olen kuullut huonompia. Todella keskinkertainen tekele, ainoastaan sotilastyyppinen rummutus tuo jotain uniikkia biisiin. Olisivat kehitelleet enemmän tällaista sotamusiikki-tyyliä, turha pliisuilu pois.

 

Kroatia:

Jo alku paljastaa biisin olevan turhanpäiväinen fiilistelyballadi. Juuri muuta kroatialaiset eivät osaakaan tänä vuonna viisulavalle tuodakaan. Niin kliseinen, ettei jaksaisi edes kommentoida. Miksi sama biisi pitää säveltää joka vuosi viisuihin uudestaan? Tällaisella muotilla ei nimittäin pahemmin voittajia valeta. Loppu yrittää liikaa, tämä on niin nähty ja kuultu.

 

Ruotsi:

Länsinaapuri osaa kyllä vääntää lähes vuosittain toimivan viisun eurooppalaisille ihmeteltäväksi. Taas kerran saamme todeta, että suljuvaa pop-dancea osataan Ruotsissa säveltää ja esittää. Mutta onko tämä jo liiankin sovinnaista? Kaipaisin jotain kulmikkuutta, karheaa pintaa, särmää. Biisi toimii, mutta jättää vähän tyhjäksi. Sytyttää kyllä janon hyvälle tanssibiisille, muttei itse kykene tuota janoa täysin poistamaan. Täydellinen dancebiisi on sellainen, joka pitää kuunnella heti uudestaan. Tässä riittää kyllä kerta.

 

Georgia:

Herättää melkoisesti myötähäpeää jo alkumetreillä. Ihan kun itäeurooppalaiset säveltäisivät huonoa Bollywood-musiikkia ja antaisivat japanilaisten säveltää sanat englanniksi. Toivottavasti tämä biisi ymmärtää siirtää itse itsensä sinne viisuläppien joukkoon, niin sitten saa edes jonkinlaista respectiä. Pahoin pelkään, että tosissaan ovat. Sanat jäävät kyllä soimaan päähän, mutta ei ole kyllä kovin miellyttävä kokemus.

 

Turkki:

Ja Turkki onnistuu jälleen! Tämä biisi on jotenkin onnistunut ottamaan itämaisia vaikutteita ilman, että se häiritsisi liikaa ja tykkään laulajan huolettomuudesta. Biisissä on tarpeeksi kaikkea, mitä viisuun tarvitaan. Ei kestä radiosoittoa, mutta viihdyttää viisuyleisöä tarpeeksi, että pärjännee kisoissa ihan kiitettävästi. Noussee kärkeen, mutta ei välttämättä yllä ihan voittajataistoihin – potentiaalia kyllä on. Lopun ihme loitsuaminen menee vähän yli, ja on biisin ainut merkittävä miinus. Jättäkää jo nämä toisen kolmanneksen erikoisuudet sinne 2000-luvun alkuun, sinne ne kuuluvat!

 

Viro:

Eestiä olisi niin kiva sympata, mutta tää biisi ei ilman lyriikoita ainakaan onnistu herättämään tarpeeksi tunteita. Ansaitsee omassa genressään seläntaputtelun, mutta jää kauas muistettavasta viisuhetkestä. Saattaa parantua parin kuuntelukerran jälkeen, mutta äkkiseltään ainakin melko mitäänsanomaton ja vaatimaton tekele. Pieni on kaunista, mutta tässä tapauksessa ehkä olisi tarvittu aavistus jotain lisää.

 

Slovakia:

Rock ei ole vielä oikein onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa viisulavalta. Jos olisi, tämä lienee sellainen kappale, että siihen muottiin sopisi ihan kivasti. Valitettavasti vain tällaiset kappaleet eivät ole koskaan herättäneet minussa sen suurempaa ragea kuin intoakaan, joten tyydyn sanomaan, että ihan toimiva kokonaisuus, mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että viisuissa pitää myös uskaltaa tehdä jotain uutta ja rohkeaa! Sitä tämä biisi ei tee.

Norja:

Hävettää myöntää, mutta tämä biisi iskee minuun. Siinä on jokseenkin kaikki kohdallaan, näin niin kuin viisumielessä. Kertosäe on ehkä aavistuksen pettymys, mutta muutoin biisi on ihan kiitettävää kamaa ja tanssittavaa. Vielä ei biisin kliseisyys ole onnistunut ärsyttämään, ja biisi kestääkin useamman kuuntelukerran ihan rapiasti. Vähän jää sellainen olo, että eikö tämä biisi ole kuultu jo satakertaa – mutta enemmin minä otan näitä tusinapoppeja kuin niitä tusinaballadeja. Ainakin joskus. Tämä biisi on tusinatanssittelu potenssiin kaks, eli ihan hyvä euroviisuksi!

 

Bosnia-Hertsegovina:

Luotaan poistyöntävä balladintekele jo ensisekunnista. Nämä biisit selvästi tarvitsevat aikaa ja ymmärrettävät lyriikat ennen kuin uppoavat viisusuonistooni. Eli näin ensitapaamiselta vähän ankea, jo-niin-kuultu-viisuangstailu. Sanojen kanssa voi olla että paranee, tai sitten ei. Mutta varmaa on se, että näitä on jo ihan tarpeeksi. Ja jättäkää jo ne etniset puhallinsoittimet muuhun käyttöön, 2004 Lane Mojessa jo käytettiin niitä niin hienosti, että ette te samaan pysty.

 

Liettua:

Rakkaus on sokeaa – ja viisujen copy-pastaus ilmeisesti helppoa? Tästäkin biisistä herää niin voimakas ”enkö ole kuullut tämän?” -olo, että aivan surettaa. Itä-Euroopan maat tuntuvat elävän jotain post-traumaattista aikaa, kun jokin näistä balladintapaisista ei voittanutkaan, ja yrittävät nyt sovittaa tuon synnin hinnalla millä hyvänsä. Ja se, että tuo biisiin puolivälin jälkeen rasittavan kliseisen tanssirytmin ei pelasta vielä mitään. Keskinkertainen kappale, joka jättää paljon toivomisen varaa. Ei viisujen häpeäpilkku, mutta unohtuu kyllä saman tien.

 

Varmat finalistit:

Iso-Britannia:

Biisi on itse asiassa yllättävän hyvä! Vanhemman miehen esittämä balladi ei automaattisesti herätä kovin suurta mielenkiintoa, mutta tämä biisi jaksaa kantaa itsensä alusta loppuun ihan kunnioitettavasti. Herättää sympatiat, herättää tunteet – kappale kertoo tarinan. Ei ollenkaan paha, taidokkas kokonaisuus. Ei ehkä silti kirkkainta kärkeä, mutta ei lainkaan häpeä vanhalle viisumaalle.

 

Ranska:

Ranska nosti ennakko-odotukset korkealle, kun paljasti viisukappaleensa esittäjänsä. Kappale on ihan toimiva, mutta ei ehkä elä ihan odotusten tasolle. Viheltely biisin kertosäkeessä on mieleeni. Erittäin raikas ja innokas kesäbiisi – varma valinta viisulavalle. Jonkinlaista twistiä jäin odottamaan, jotta olisin voinut auliimmin ylistää kappaletta. Nyt jää vähän puolitiehen tämä veto. Alun teknohenkisyydestä olisi voitu kehitellä jotain, mutta jo mainittu viheltely pelastaa sen puutteen. Rempseä ralli Ranskalta, mutta tuskin tarvitsee viisuja Pariisissa 2013 viettää.

 

Italia:

Italia on tehnyt melko komean paluun viisulavoille. Viime vuoden biisi jätti minut kylmäksi, mutta leimahti kuitenkin tarpeeksi hyvin tuomaristolle ja äänestäjille, että Italia ei suuttunut ja on mukana taas tänä vuonna. Ja tällä kertaa biisillä, joka jää mieleen! Sanoista ei ole hajuakaan, mutta tunnelma on niin vahva ja itsenäinen, että se voittaa puolelleen. Biisissä on sopivasti nostalgiaa sekä modernia sujuvuutta. Tykkään, omia suosikkejani! Toivottavasti lavashow vastaa biisiä!

 

Azerbaijan:

Viime vuonna ihmettelin vahvasti, miten tämä maa onnistui voittamaan. Tämän vuoden biisi on edeltäjäänsä selkeästi tasokkaampi. Mutta hieman on tusinatavaran hajua ilmassa. Biisi ei ole huono, mutta ei erityisen säväyttäväkään. Hieno valinta silti isäntämaan kappaleeksi, sillä tuskin enää peräkkäistä voittoa kukaan toivookaan.

 

Espanja:

Ampuu huti, ja pahasti. Vastaavia biisejä on jo tämän vuoden kisoissa suuri joukko, puhumattakaan kaikista aiemmista viisuista. Vaatii paljon, että tällainen biisi jaksaa herättää mielenkiinnon. Tämä on tällaista Disney elokuvan jatko-osan balladi-kamaa. Eli ei kovin hääppöistä, kesätyöläiset laitetaan töihin, ei ne Oscar-voittajat.

 

Saksa:

Oho, missä on Lena? Tämän biisin kuultuaan melkein toivoo, että olisivat antaneet kolmannenkin kerran Lenalle: molemmat biisithän olivat suorastaan loistavia. Tämä tekele sen sijaan on jostain viisukappaleiden B-kansiosta, mikä ei ole millään muotoa kehu. A-kansiokaan ei pääse mitään laatukamaa nimittäin. Erityistä yritystä ei ole havaittavissa ja Saksa palaa ryminällä aikaan ennen Lenaa. Keskinkertaista pop-rockia vailla sielua.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset