*

Miikka Keränen Vihreä poliitikonalku vaihtaa välillä vapaalle ja puhuu kulttuurista, musiikista, ruuasta - kaikista pienistä ilmöistä.

Jos Suomi ei pelkäisi (viisu)menestystä

Suomen euroviisuedustaja valitaan huomenna Yleisradion järjestämässä Uuden Musiikin Kilpailussa (UMK). Toivottavasti katsot kisan - mutta osallistu sitä ennen tähän ajatusleikkiin: Mitäpä jos suomalaiset eivät pelkäisi menestystä?

UMK on siitä kiva konsepti, että se antaa uusille ja erilaisille esiintyjille mahdollisuuden päästä hetkeksi lavalle. Mutta Suomen ainoasta viisuvoitosta on jo yli 10 vuotta, eikä viisumenestys ole ollut sen jälkeen kovin kummoista. Jos UMK:n perimmäinen tarkoitus on valita Suomelle menestyksekäs viisuedustaja, on formaatti väärä.

UMK ei ole houkuttanut Suomen eturivin artisteja: osallistujat ovat yleensä uusia kykyjä, entisiä tosi-tv -laulukilpailjoita ja paluuta tekeviä, jo hieman unohdettuja tähtiä. Tästä syystä kappaleet eivät ole ehkä olleet sitä parhainta priimaa, vaan lähinnä on otettu hyöty irti siitä, että yleveron varjolla pääsee esiintymään isolle yleisölle.

Euroviisut 2016 näki yli 200 miljoonaa ihmistä. Se on valtava potentiaali uusia kuuntelijoita. Jos suomalainen musiikkiteollisuus ei pelkäisi menestystä, yrittäisi se tarttua tähän mahdollisuuteen kaksin käsin. 

Suomalaisia esiintyjiä kehutaan rohkeudesta, kun he laulavat jotain pikkutuhmaa tai käyttävät v-sanaa. Todellista rohkeutta olisi yrittää valloittaa maailma. Luvut puhuvat puoluestaan: Vaikka euroviisut on osan mielestä jo kulunut ja kliseinen kilpailu, on katsojamäärät silti valtaisat. Tätä potentiaalia ei hyödynnetä. 

Ja nyt vihdoin ajatusleikkiin: 

Arvostelen lyhyesti 12 suomalaista kappaletta, jotka on julkaistu marraskuun 23. (UMK-kilpailijoiden julkaisupäivä) ja 28. tammikuuta (UMK-finaali) välillä. Leikin hieman Yleä, ja yritin saada mahdollisimman monipuolisen kattauksen. Arvostelussa otan huomioon myös potentiaalisen lavashow'n, kotimaisen suosion ja ulkomaalaisten tuomarien äänet. 

Tältä siis Suomen euroviisukarsinta voisi näyttää, jos suomalaiset eivät pelkäisi miljoonia uusia kuuntelijoita ja yhtä maailman suurinta musiikkitapahtumaa: 

 

1. Tiisu - Suomi on poliisivaltio

Energiaa ja yllättäviä käänteitä viisulavalta tuskin puuttuisi, jos Tiisu päästettäisiin irti. Kappale ei ehkä avautuisi kansainväliselle yleisölle, mutta toisaalta viisukansa osaa jo odottaa Suomelta hieman kokeilevaa rockia. Voisi saada tuekseen jonkinlaisen someilmiön, mutta kisoja Helsingissä silti tuskin nähtäisiin. Herättelevä lisä viisukarsintaan. 

 

2. Profeetat - Sinuhe

Ehdottomasti näyttävin ja hiotuin lavashow olisi Profeettojen (Cheek ja Elastinen) räjähdys. Mahtipontinen maailmanvalloitus ansaitsisi helposti 200 miljoonaa katsojaa. Valitettavasti räppi ei kuitenkaan iske viisuyleisöön kovin herkästi: etenkään, jos sitä ei ole tehty englanniksi. Mutta tällä asenteella tuskin kukaan jäisi silti kylmäksi.

 

3. Jenni Vartiainen - Turvasana

Jenni osaisi varmasti hurmata eurooppalaiset vahvalla tulkinnallaan ja kiistattomalla lavakarismallaan. Valitettavasti Turvasana ei kuitenkaan kappaleena yllä Jenni Vartiaisen tasolle, eikä pikkutuhma poppi saisi moneltakaan maalta 12 pistettä. Paremmalla biisillä Jenni voisi tuoda kisat jälleen Suomeen.

 

4. Antti Tuisku - Mä hiihdän

Antin kokeileva Mä hiihdän ei myöskään kuulu aivan artistinsa laatuluokkaan. Antilta voitaisiin saada tyylipuhdas viisu, jolla kannattaisi lähteä kisaamaan Ruotsin viisutehtailun kanssa voitosta. Mieskarkkina Antti olisi varmasti myös monen makuun, muttei ehkä hiihtopuvussa. 

 

5. Pete Parkkonen - Kohta sataa

Viisuissa paljas pinta on jo vähän passé, mutta harvemmin silti mies näin näyttävästi itsensä ilkoistaa. Jonkinlainen kohu varmasti tästä heräisi, mutta viisuissa ei riitä pelkkä temppuilu.

 

6. Musta Barbaari - Eilen me naura

Vastaavaa lämpöistä tunnelmaa on nähty aiemminkin viisulavalla, mutta Suomen viisukarsinnassa tämä olisi varmasti mukavaa vaihtelua. Mikään tajunnanräjäyttäjä tämä kappale ei ole, mutta ei sitä hävetäkään tarvitsisi.

 

7. Kasmir - Huonoo seuraa

Kasmir avautuu parhaiten kotimaiselle yleisölle, mutta voisi löytää hengenheimolaisia myös viisukansan keskuudesta. Artistin uusin ei ole hänen parhaimpiaan, vaan yrittää hieman kunnianhimottomasti vain hetkellisestisukeltaa Spotifyta kuluttavan yleisön tajuntaan. 

 

8. Haloo Helsinki! - Rakas 

Haloo Helsinki! onnistuu usein yllättämään ja löytämään uusia kerroksia omasta tyylilajistaan. Kaunis, jopa traaginen tunnelma aiheuttaa kylmiä väreitä. Tässä olisi viisuedustaja, jota voisi kuunnella vielä vuosienkin päästä ylpeydellä ja ilolla.

 

9. Irina - Kaaoksen keskellä

Irina tekee kauan odotetun paluun, ja tarjoaakin kuulijoille tyylilleen uskollisesti kotimaiseen makuun sopivan, modernin pop-iskelmän rock-vivahteilla. Ensikuulemalta kappale ei heti pääse ihon alle, mutta useampi kuuntelukerta kypsyttää biisin. Kokeneena esiintyjä Irina ei tarvitsisi mitään turhaa lavalle kanssaan, ja loistaisi silti.

 

10. Aurora - Sä lupasit

Aurora on ollut tervetullut uusi tuulahdus Suomen musiikkimaailmassa. Sä lupasit voisi olla hieno käyntikortti maailmalle, sillä siihen saisi helposti erilaisia ulottuvuuksia. Viisuvoitto vaatisi kuitenkin lisää ponnekkuutta. 

 

11. Nikke Ankara - Pisamat

Pisamat on nykytyyliin täydellisesti sopiva bilebiisi ja voisikin helposti innostaa ainakin kotimaisen viisuyleisön mukaan yhteislauluun. Sopivalla lavashow'lla myös Eurooppa saattaisi syttyä - mutta saattaisi vaatia kyllä kappaleen kääntämistä englanniksi. 

 

12. Reino Nordin - Momentumii 

Reino voisi olla kisojen musta hevonen: Kappaleessa on tarttuva sävel, mutta Reinon tyyli voisi ihastuttaa myös hieman vaihtoehtoista yleisöä. Jokin koukku kappaleesta silti puuttuu, jos sitä kuuntelee viisulavan reunalta. 

 

Tässä oma veikkaukseni miten yleisö- ja tuomariäänet voisivat jakautua, molempien vaikuttaen 50% lopputulokseen: 

 

Yleisöäänet:

12 pistettä: Profeetat 

10 pistettä: Haloo Helsinki!

8 pistettä: Antti Tuisku

7 pistettä: Jenni Vartiainen

6 pistettä: Nikke Ankara 

5 pistettä: Tiisu

4 pistettä: Pete Parkkonen 

3 pistettä: Reino Nordin 

2 pistettä: Kasmir

1 piste: Irina

 

Kansainvälinen tuomaristo:

12 pistettä: Haloo Helsinki!

10 pistettä: Jenni Vartiainen 

8 pistettä: Profeetat

7 pistettä: Kasmir

6 pistettä: Aurora

5 pistettä: Irina

4 pistettä: Reino Nordin

3 pistettä: Nikke Ankara 

2 pistettä: Antti Tuisku

1 piste: Musta Barbaari

 

Pisteet:

22 pistettä: Haloo Helsinki! 

20 pistettä: Profeetat

17 pistettä: Jenni Vartiainen

10 pistettä: Antti Tuisku 

9 pistettä: Nikke Ankara

9 pistettä: Kasmir

7 pistettä: Reino Nordin 

6 pistettä: Irina

6 pistettä: Aurora

5 pistettä: Tiisu 

4 pistettä: Pete Parkkonen

1 piste: Musta Barbaari

 

Näin ollen Suomea voisi edustaa euroviisuissa 2017 Haloo Helsinki! kappaleella Rakas. Mutta näin ei ole, vaan edustaja valitaan huomenna UMK-kilpailijoista, ja Suomen eturivin artistit iloitsevat kesäfestarikeikoistaan. 

 

P.S. Äänestäkää UMK:ssa Emmaa kappaleella Circle of Light. Se on koko kisan helmi ja paras valinta viisuihin tänä vuonna! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän AleksiVehniinen kuva
Aleksi Vehniäinen

Kommentoin tähän saman mitä Faceenkin:
Mä olen jo monta vuotta ihmetellyt, että miksei sinne voi laittaa juuri vaikka Jenniä tai Anttia edustamaan? Eikä mitään liian kokeellista, vaan näiden artistien ns. peruskaura voisi hyvinkin lyödä läpi Viisuissa. Mutta ei, laitetaan joku nevahööd sinne, paljon parempi...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jenni ok, Anttia en valitsisi, mutta joku eturivin artisti totta vieköön. Täällä ei vieläkään tajuta viisujen taloudellista merkitystä ja menestyvien kappaleiden tuomaa mainetta ja kunniaa. Ei mitään ole opittu. Toista on Ruotsissa.

Reijo Matilainen

Euroviisuihin liittyvät lieveilmiöt ovat vieneet kiinnostukseni kyseiseen musiikkikisaan. Ne on nykyisin seksuaalivähemmistöjen bileet ja se aihe ei sinällään kovasti kiinnosta. Sama taitaa olla syy myös artistien valikoitumisen takana.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Liekö tuo koko totuus, osa toki.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Männä vuosina kävi usea huippuartisti Euroviisuissa mokaamassa, esim. muistan Jari Sillanpään enkelisiivet, joiden vilautus oli enemmän myötähävettävän noloa. En tiedä vaikuttaako omaan uraan jos ei pääse alkukarsintoja pidemmälle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vaikka toi lista olikin feikki, niin UMK oli parempi kuin ikinä osasin odottaa. Mustarastas - Blackbird voitti. Upea kappale ja esiintyjä. Onnea ja menestystä tulevaan koitokseen esiintyjille.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/23/norma-john...

Mustarastaita olen pitkin talvea katsellut ja miettinyt niiden selviämistä talven yli. Eilen jo tuntui, että joku pian virittäisi sen surumielisen kauniin "laulun".

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Kuvaava oli Ruotsin raadin puheenjohtajan emävalehtelu kuvatessaan suomalaisten tekelttä Melodifestivalenia paremmaksi. Hävettävän huono toteutus ja vielä ihmetellään, ettei eturivin artistit koske tikullakaan moiseen sontaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olihan tuo uMK lähetys jo kuin Ruotsin euroviisuvalinnoista konsanaan. Jos kappale ei voita, ei voi mitään, olihan iso tapahtuma järkätty valintoja varten, eikä se nyt niin huono ollut, kansainvälinen raatikin ;D

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Nyt näytti paikoin siltä että sateenkaariväen riikinkukkoilubiletys oli pääosassa. Mutta kun pitäisi valita kappale joka pärjäisi kansainvälisesti.

Blackbird todellakin erottui tässä freak show'ssa. Menestyksestä vaikea sanoa mitään kun silloin kun on menestystä odotettu niin karsintaan on jämähdetty.

Tuli ikävä Softengineä ja Mikko Pohjolaa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset